Palacen perustajalla Levent Tanjulla oli käynnissä kymmenes välivuosi skeittauksen parissa collegen jälkeen, kun mieleen tuli lautagrafiikoiden suunnitteleminen. Palace perustettiin vuonna 2009 Lontoossa.
Vahvasti 90-luvusta inspiroitunut Palace löysi pian tiensä Supremen hyllyille. Merkillä on nykyisin omat lippulaivamyymälät Lontoossa, New Yorkissa, Tokiossa ja Melrose Avenuella LA:ssa. Se tekee toistuvia kollaboraatiota Adidaksen kanssa ja on tehnyt yhteismallistoja myös Umbron ja Reebokin kollaboina. Adidaksen Palace-gearit ovat päätyneet Wimbledoniin saakka sekä Asap Rockyn, Draken ja Rihannan ylle.
Kaiken tämän hypen keskellä se on yksi arvostetuimmista skatebrändeistä, jolla on iso ja vakuuttava pro-tiimi. Itse asiassa Palacen kolmio-logo kertoo meille juuri siitä, ettei skeittareille mikään kuvio ole mahdoton? Logo perustuu Penrosen kolmioon, joka on todellisuudessa mahdoton muoto. Palacelle sen on suunnitellut sittemmin muodin saralla myös mm. Marc Jacobsille työskennellyt Fergus Purcell.