Nike Skateboardingilla tiedettiin 2000-luvun alussa, että maailman suurimman urheilukenkien valmistajan ei ole aivan helppoa tulla osaksi skeittausta ja skeittikulttuuria. Nike SB ei tullut tyrkyttämään skeittareille jotain Nike HQ:ssa keksittyä, vaan se antoi sen tiimiläisille avaimet ja mahdollisuuden tehdä Niken resursseilla kengät ja kenkäilmiön, jonka he itse haluavat. Nike SB:n mallisto on edelleen vahvasti sen tiimiläisten suunnittelema.
Läpimurroksi löytyi vuonna 1985 julkaistu koriskenkä Dunk. Se sai pitää klassisen profiilinsa, mutta Nike SB Dunkiin tehtiin useita muutoksia täysin skeittauksen ja skeittareiden ehdoilla. Skeittarit olivat jo aiemmin 1990-luvulla ottaneet Dunkin mallin omakseen, sillä koriskentille vanhentuneita, mutta skeittaukseen hyvin soveltuvia kenkejä sai Jenkeissä suoraan ale-laareista. Nike SB -versio teki siitä lopulta yhden aikansa edistyneimmistä ja kestävimmistä skeittikengistä.